Elämä uudessa kaupungissa oli rankkaa ja yksinäistä. Suurin osa Unelman vähistä rahoista päätyi ahneen kiinteistönvälittäjän taskuun tämän huijattua Unelman maksamaan pienehköstä tontista hinnan, joka vastasi puolta isomman tontin arvoa. Jäljelle jääneillä rahoilla Unelma sai kyhättyä pienen yksihuoneisen mökin ilman mitään mukavuuksia.
Unelmalla ei ollut varaa edes kunnon ruokaan. Päivästä toiseen hän eli hot dogeilla, jotka usein onnistui vielä polttamaan.
Päivittäin Unelma katseli työpaikkailmoituksia ilmaisjakelulehdestä. Työn löytäminen ei ollut helppoa, sillä Unelman työkokemus rajoittui kauneuskilpailuihin ja muotinäytöksiin. Lopulta työpaikka löytyi armeijan leivistä.
Työn lisäksi Unelma kaipasi myös romantiikkaa. Niinpä hän lähti kaupungille miesystävää etsimään. Kukkakaupan kassapoika oli valitettavasti liian nuori.
Naisia kaupungilla liikkui vaikka kuinka paljon. Mutta missä olivat miehet?
Unelma oli jo aikeissa lähteä kotiin, kun hän lopulta löysi etsimänsä. Ohikulkeva mies sai hänen sydämensä hakkaamaan.
Unelma meni samantien jututtamaan miestä, joka esittäytyi Doniksi. Kotiin Unelma palasi Donin puhelinnumero mukanaan.
Pian Unelma kutsui Donin kotiinsa treffeille. Treffit olivatkin oikein intohimoiset.
Seuraavana päivänä Unelma sai Donilta arvokkaan patsaan muistoksi treffeistä. Unelma oli innoissaan, sillä mies vaikutti rikkaalta.
Hieman myöhemmin Unelmalle paljastui, ettei patsas ollut ainoa muisto, jonka hän oli treffeistä saanut. Unelma oli nimittäin raskaana. (Huomautus! Hyönteismyrkkyä ei tule käyttää raskausaikana. Lapsi voi syntyä epämuodostuneena.)
Unelman oli pakko pyytää Donia muuttamaan luokseen, vaikka hän ei ollutkaan sitoutuvaa tyyppiä, saati että pystyisi kuvittelemaan itseään perheenäitinä. Unelma kuitenkin tuli vain hädin tuskin toimeen pienellä palkallaan, joten hän ei pystyisi yksin elättämään tulevaa lastaan. Valitettavasti Don ei ollut niin rikas kuin Unelma oli kuvitellut. Donin rahoilla taloa kuitenkin saatiin hieman laajennettua.
Eräänä yönä perheeseen syntyi poika, joka nimettiin Tenhoksi.
Tenho oli vaativa lapsi, joka karjui jatkuvasti. Näin ollen pienessä talossa ei ollut yhtään rauhallista hetkeä.
Perheen rahahuolet olivat lopulta ohi astronauttina työskennelleen Donin tuodessa kotiin 50 000 simoleonin bonuksen.
Perheen arki helpottui muutenkin Tenhon kasvettua omatoimiseksi koululaiseksi.
Uusi lapsi oli kuitenkin tulossa.
Niin perheeseen liittyi toinen poika, joka sai nimekseen Sulo.
Toisin kuin isoveljensä, Sulo oli rauhallinen ja iloinen lapsi.
Lastenhoito-ohjeita laiskimuksille, osa 1: Osta taaperolle ruokakuppi ja täytä se koiranruoalla. Taapero ruokailee kätevästi ruokakupista, eikä sinun tarvitse kantaa sille tuttipulloja. (Huomautus! Allekirjoittanut ei vastaa seurauksista mikäli ohjetta noudatetaan tosielämässä.)
Veljekset yksityiskoulun rehtorin vierailun aikana. Valitettavasti perhe ei rehtorin mielestä ollut tarpeeksi hieno yksityiskouluun...
...mikä saa Donin menettämään järkensä.
Lopuksi vielä yhteiskuva veljeksistä teini-ikäisinä. Seuraavassa osassa onkin sitten perijäksi valitun Tenhon vuoro jatkaa sukua.

Kommentit